Erikoiskokousideoita

Askartelu-/rakenteluilta

Nikkaroidaan jotain kivaa ja hyödyllistä.

Maalataan vartsan omat mukit, painetaan t-paidat, ommellaan ruokailupussit, nikkaroidaan arkku, viiri, ...

Harrastusilta

Vartiolaiset kertovat harrastuksistaan -> sopii hyvin esim. uudelle vartiolle, hyvä keino tutustua muihin vartiolaisiin.

Juhlagaala

Halloween, ystävänpäivä, kalevalanpäivä, pikkujoulu, muistelemispäivä, rauhanpäivä, riihityksen ohion!-päivä, ...

Kansainvälinen iltaMerkit

Sorretut: Ideana on kärjistetysti osoittaa vartiolaille maailman epäoikeudenmukaisuus. Vartio jaetaan puoliksi. Toiset edustavat alikehittyneitä, toiset ns. teollisuusmaita. Mitä tahansa vartio puuhaileekin, alikehittyneiden maiden edustajia sorretaan. Kokouksen aikana esim. kehitysmaat saavat istua vain lattialla kynttilän valossa, mutta muita varten on tuolit. Illan aikana voidaan myös järjestää erilaisia kilpailuita, kuten Kim-leikki, jossa kehitysmaat saavat katsella tavaroita vähemmän aikaa, tai mikäli kokouksessa kirjoitetaan jotakin, kehitysmaat saavat vain yhden yhteisen kynän. Lisäksi voidaan pitää nyyttärit, jossa esim. vj kertoo jakavansa keksipaketin oikeudenmukaisesti eli antaa kehitysmaille vain kolmanneksen muiden annoksesta jne. Kokouksen lopuksi pohditaan yhdessä, mitä on oikeudenmukaisuus, itsekkyys ja, miten kaikki liittyy juuri meihin ja miksi.

Pidetään yksi koloilta englanniksi. Jos mahdollista kutsutaan mukaan ulkomaalainen vieras, esim. vaihto-oppilas, pakolainen, sukulainen, jotta todellinen syy "kielillä puhumiseen".

Kaupunkisuunnistus

Normaalina suunnistuksena Malmilla tai vihjelistan mukaan tai fotojen avulla tai hassulla kartalla tai ...

Kulttuuri-illat

Mennään teatteriin, näyttelyyn, museoon, oopperaan, balettiin, konserttiin, ...

Käsi-ilta

Koko ilta puhutaan käsillä: viittomakieltä, sormenjälkiä, sormivärejä, käden murtuman hoito, iltahartaus kertoo hansikkaasta jne.

Leffailta

Vuokrataan jokin hyvä leffa, joka sitten katsotaan esim. jonkun vartiolaisen kotona. Leffan katselun ohessa voidaan pitää nyyttärit ja syödä kaikenlaisia herkkuja.

Miniolympialaiset

Lajeina mm. saappaanheitto, limboaminen, tulitikkutehtävä, kananmunaviesti, teltan pystytys, umpisolmun avaaminen, ...

Missikisat/misterkisat

Miss vartsa, miss baby, miss 70-luku, miss Olave, mr drag queen, mr wc-paperi, miss pikkurilli, mr sääri, ...

Mykkäkokous

Kokous ilman sanoja, ihan hiljaa.

Naamiaiset

Yhteisellä teemalla tai asu vapaa, pelkästään ryhmän kesken tai kutsuvieraat mukana.

Näytelmäilta

Sketsejä, improvisaatioharjoituksia, näytelmiä, pantomiimia, varjoteatteria, sormiteatteria, ...

Peli-illat

Lautapelit, korttipelit, tietokonepelit, pleikkarit, roolipelit, partiopelit, ...

Pulkkailu, potkukelkkailu, luistelu, hiihto, rullaluistelu, melonta, sauvakävely, ...

Riihityksen läpäisyjuhlat

Saunailta

Esim. vj:n tai jonkun vartiolaisen kotona tai muualla.

Sisukokous

Koko kokous rajoitteisena: sokeana, kuurona, mykkänä, liikunta- tai kehitysvammaisena, ....

Taitomerkit

Salapoliisi, laulut ja leikit, leipuri, solmut ja köytökset, melonta, heraldiikka, tähdet ja avaruus, ...

Tutustumiskäynnit

  • elokuvat (filmitarkkaamo, yms.)
  • sairaala/terveyskeskus/Malmkulla/Kårkulla
  • partiotoimisto
  • museot (esim. partiomuseo)
  • poliisilaitos/palokunta/vankila
  • kierrätyskeskus
  • minigolf, golf
  • uimahalli, kylpylä, kuntosali
  • pizzeria (taikinan teosta lähtien keittiössä)
  • maatila
  • tähtitorni
  • tehdas
  • krematorio
  • vedenpuhdistuslaitos
  • pakolaiskeskus
  • kansallis- ja luonnonpuistot
  • jne. jne. jne.

Tähtivieras vartion kokoukseen

Vj voi kutsua vartion kokoukseen mm. ensiavun asiantuntijan, lippukunnan jonkin vanhan johtajan kertomaan omista partioajoistaan tai jonkun vartiolaisen vanhemman joka voi olla merikapteeni/sairaanhoitaja/poliisi tms.

Urheiluillat

Seinäkiipeily, Megazone, uinti, salibandy, keilailu, skeittailu, lenttis, curling, ravit, kuntosali, ...

Vartion päivälliset tai kakkukestit

Luomu-ruokaa, wok-pannuruokaa, fondueta, lättyjä...

Nyyttärit: jokainen tuo jotakin, yksi juomaa, toinen suolaista, kolmas jätskiä, neljäs...


Huom! Sovi aina etukäteen vierailuista ja erikoiskokouksista sekä muista tiedottaa niistä ajoissa vartiolaisille ja heidän vanhemmilleen. Mikäli erikoisohjelmaa on liian usein, se ei enää ole erikoista.

Päivitetty 23:24 15.1.2006