Kaupunkiseikkailu
Toimintapäivä sudenpennuille Paraisten kaupunkiympäristössä.
Lauantaiaamuna 21.3. ryhmä partiolaisia kokoontui S-marketin pihalle valmiina lähtemään Kapunkiseikkailuun. Paikalle saapui 9 sudenpentua, 5 johtajaa sekä 6 vanhempaa. Sää oli aurinkoinen ja lämmin.
Aluksi suuntasimme paloasemalle, jossa palomiehet esittelivät meille sammutuskalustoa. Sudenpentuja kiinnostavia letkuja, sumuttimia, kirveitä ja muita työkaluja olikin joka lähtöön. Tutustuimme myös ambulanssiin ja vanhoihin paloautoihin, joita sudenpennut tutkivat innokkaasti sekä ulko- että sisäpuolelta.

Vierailun jälkeen lähdimme kohti Finbyn vahtitornia, joka on nykyään radioamatöörien käytössä. Onneksi ylösvievää polkua oli helppo seurata. Maisemat ylhäällä olivat henkeäsalpaavia. Pian yksi ryhmä suuntasi Henkan kanssa tutkimaan vahtitornia ihan sisältä käsin. Vaikka sisällä olikin pölyistä ja nurkissa asusti hämyreitä, uskalsivat sudenpennut silti kavuta ylös. Sillä välin muut ryhmät harjoittelivat radiopuhelimien käyttöä. Tehtävänä oli koota palapeli toisen ryhmän ohjeiden mukaan. Tehtävää ei ainakaan helpottanut se, että kerran yksi palanen puuttui. Tästä huolimatta kaikki suoriutuivat tehtävästä hyvin. Muiden ollessa ylhäällä Jani valmisteli grillauspaikkaa alhaalla.

Kukkulan huipulla tuuli kovasti ja tekemistä oli paljon, joten makkarat alempana maistuivat erityisen hyviltä. Makkaroiden voimalla jatkoimme matkaa kohti seuraava paikkaa, kotiseutumuseota. Aluksi saimme pienen, mutta mielenkiintoisen info-pläjäyksen kotiseutumuseon historiasta. Museossa meitä odottivat kaksi samoajaa. He olivat valmistelleet askartelurastin sudenpennuille. Rastilla nuorimmat partiolaiset tekivät leijoja vanhempien ja johtajien avustuksella. Vaikka tekemämme leijat eivät olleetkaan suuren suuria, ne lensivät sitäkin komeammin.
Tämän jälkeen lähdimme viimeiselle rastille Paraisten kirkolle. Siellä Henkka kertoi kirkon historiasta ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä vuosien saatossa. Sudenpennut saivat osoittaa omaa tietämystään kirkosta Henkan kysellessä joitakin kysymyksiä. Kello löi rastin loputtua kaksi ja kaupunkiseikkailu oli päätöksessään. Kaikilla oli kivaa, kiitos järjestäjille!
Jouni ja Valtteri

Lisää kuvia PaMeKon galleriassa!