Napa 08 -kesäleiri
18. - 24.7.2008
Paraisten Merikotkien kesäleiri Napa 08 järjestetään Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän leirikeskuksessa Houtskarissa. Kesäleirille sudenpennut tulevat tiistaina 22.7. ja lähtevät samaan aikaan vartiolaisten kanssa. Leirin hinta on vartiolaisilta 35 € ja sudenpennuilta 15 €.
Vartiolaisten osalta leiri alkaa jo perjantaina 18.7, jolloin startataan kolon pihalta pyörillä kohti leiripaikkaa Houtskaria. Rinkat viedään perille huoltoautossa, joten ainoastaan pieni päiväreppu selässä on pyöräiltävä perille. Reppuun kannattaa pakata ainakin vettä mukaan paljon. Matkan aikana vesipulloa pystyy kyllä täyttämään, ettei tarvitse ottaa mukaan aamulla koko päivän vesiannosta. Myöskään ilman ruokaa ei tarvitse pyöräillä, vaan Nauvossa saadaan ensimmäinen kosketus tulevan leirin ruokaan.
Leirillä on ohjelmassa ainakin vesipäivää, kun meren äärellä ollaan, myös kaikkea muuta jännää on leirille tiedossa, joten nyt kaikki mukaan ilmoittautumaan ja odottamaan tulevan kesän leiriä Napa 08:aa.
Leirin suunnittelu etenee vauhdilla ja leirille on ohjelma saatu suunniteltua lähes tulkoon kokonaan. Ohjelma on pientä hienosäätöä vaille valmis. Pientä muutosta on ilmennyt suunnittelun edetessä. Toisin kuin leirin ilmoittautumislapussa mainittiin niin maksua ei kerätä paikan päällä vaan leirikirjeen yhteydessä tulee lasku, jonka voi sitten maksaa lippukunnan tilille.
Kiitos kaikille osallistuneille leiriläisille ja johtajille!
Juttu ja valokuvia leiristä tulossa.